Kulutustrendit

Suomessa kahvia juodaan enemmän kuin missään muussa maassa, kun kahvin kulutus suhteutetaan väestön määrään. Raakakahvia tuodaan Suomeen vuosittain miljoonan säkillisen (á 60 kg) verran, ja suomalaiset kuluttavat paahdettua kahvia yli 10 kg henkeä kohden. Suurin osa suomalaisista juo kahvia 3–5 kupillista päivässä. Kahvin myynnin arvo oli vuonna 2012 noin 350 miljoonaa euroa. 70 prosenttia kahvista myytiin päivittäistavarakaupan kautta.

Kahvikaupan muutokset Suomessa ovat melko pieniä, sillä kahvittelutavat muuttuvat hitaasti. Suomessa on aina suosittu vaaleapaahtoisempaa kahvia kuin useimmissa muissa maissa, mutta viime vuosina tummien paahtojen myynti on noussut. Tummien paahtojen osuus on noussut noin 20 prosenttiin kaikesta suomalaisten juomasta kahvista.

Toinen vahvistuva trendi ovat espressopohjaiset kahvijuomat. Moni on hankkinut kotiinsa esimerkiksi espressokeittimen tai kapselikoneen, jolla valmistaa kahvijuomia. Myös kylmäuutettujen kahvien suosio on nousussa.

Kahvien alkuperä kiinnostaa. Yhä useammat haluavat tietää, mistä pavut tulevat. He ovat valmiita panostamaan kahviinsa ja maksamaan siitä entistä enemmän.