Ruotsi-Suomi omaksui kahvin

Ruotsi-Suomeen ensimmäinen kahvilasti saapui ilmeisesti jo vuonna 1685. Aluksi kahvi oli vain korkea-arvoisten kansalaisten ja kuninkaan hovin herkkua. Ensimmäinen kahvila perustettiin Tukholmaan vuonna 1708.

Pultavan taistelussa vuonna 1709 tappion kärsinyt Kaarle XII pelastautui Turkkiin jäljelle jääneiden joukkojensa kanssa. Kahvi maistui kuninkaalle, ja viisi vuotta myöhemmin kotiin palatessaan hän toi mukanaan turkkilaisen kahvinkeittäjän.

Suomeen kahvia alkoi tulla 1720-luvulta lähtien turkulaisporvarien varustamissa laivoissa. 1700-luvun puolivälissä kahvia käytti veroluetteloiden mukaan 116 taloutta. Kahvia juotiin aluksi eniten rannikolla ja säätyläiskodeissa. Vähitellen kahvi levisi koko kansan nautintoaineeksi. Suomen ensimmäinen kahvila avattiin Turkuun vuonna 1773.

Ruotsi-Suomessa ylellisyystuotteiden käyttöä pyrittiin rajoittamaan useaan otteeseen veroilla ja tuonti- ja käyttökielloilla. 1800-luvun alussa kuningas Kustaa IV Adolf totesi kiellot turhiksi: "Koska te, minun alamaiseni, olette sellaisia lurjuksia, ettette voi tulla toimeen ilman kahvia, niin tahdon sallia tämän juoman käyttämisen toistaiseksi."