Pakkaus turvaa tuoteturvallisuuden ja säilyvyyden


Kahvipakkauksen tehtävänä on osaltaan varmistaa, että kuluttajat saavat käyttöönsä turvallisia tuotteita ja kahvi säilyy hyvänä käyttöhetkeen asti. Pakkauksen tulee täyttää monet eri vaatimukset, jotta viljelmillä alkava ja läpi koko tuotantoketjun jatkuva työ turvallisen, laadukkaan ja vastuullisen kahvin valmistamiseksi ei mene hukkaan.

Kahvin valmistajat tekevät jatkuvasti tutkimus- ja kehitystyötä pakkausten ympäristöystävällisyyden kehittämiseksi. Pakkauksen osuus kahvin ympäristövaikutuksista on pieni (n. 1-2 %), mutta kahvivalmistajien tavoitteena on pienentää sitä edelleen. Uusiutuvien, kierrätettävien, kasvipohjaisten ja fossiilittomien materiaalien osuutta pakkauksissa on lisätty jo pitkään. Työn tuloksena pakkausten hiilijalanjälki on vähentynyt jopa kolmanneksella aikaisempaan verrattuna.

Suurin osa kahvipakkauksista voidaan lajitella muovinkeräykseen Suomen Pakkausyhdistyksen ja esim. HSY:n suositusten mukaan, mutta muovinkeräyksen puuttuessa ne laitetaan seka- tai energiajätteeseen. Kahvipakkaus on useimmiten eri muovilajien yhdistelmä, jossa on ohut alumiinipinnoite. Pakkaus kelpaa alumiinista huolimatta muovinkeräykseen, koska keräysjae määräytyy monikomponenttimateriaaleissa eri materiaalijakeiden painon mukaan. Muovinkierrätyksen menetelmät jätteenkäsittelylaitoksilla kehittyvät nopeasti, ja tulevaisuudessa myös eri muovilajeista koostuvat monikerrosmateriaalit voidaan kierrättää uudelleen muovin raaka-aineeksi. Tällä hetkellä kahvipakkaukset voidaan hyödyntää joko uusien muovituotteiden raaka-aineena tai vähintäänkin energiana. Pakkauksen kierrätysohjeet on hyvä aina tarkistaa pakkausmerkinnöistä.